Yksittäisen asunnon hintaan vaikuttaa todella moni tekijä. Asunnon arvoa laskettaessa ei voida tuijottaa vain alueen toteutuneita neliöhintoja: lopputulos on monen tekijän summa, joka syntyy vertailemalla myytyjen asuntojen toteutuneiden hintojen tilastoja, sekä markkinoilla tarjolla olevien vastaavanlaisten asuntojen hintoja, sekä monia muita asunnon yksilöllisiä ominaisuuksia. Seuraavaksi luetellaan olennaisimpia hintaan vaikuttavia tekijöitä sijainnin lisäksi. Lähtöoletuksena on, että eri alueilla neliöhinnat ovat korkeampia yksinkertaisesti siksi, että ne ovat kysytympiä kuin toiset.

Missä kerroksessa asuinto sijaitsee – ensimmäisen kerroksen asunto on yleensä edullisin, ja hissitalon ylin kerros on halutuin, kun taas hissittömässä talossa parhaimpana pidetään toista asuinkerrosta. Näkymät vaikuttavat myös asunnon haluttavuuteen, ja hinnassa on suuri ero sen välillä, onko asunnolla merinäköala vai katsotaanko asunnosta vastapäistä tiiliseinää. Tästä syystä myös asunnon kerroksella on vaikutusta: yleensä korkeammalta on paitsi paremmat näkymät, myös mahdollinen liikenteen melu kuuluu vaimeampana ylempänä.

Neliöt – pienempien asuntojen neliöhinnat kipuavat korkeammalle kuin suurempien asuntojen neliöhinnat. Neliömäärän lisäksi hintaan vaikuttaa se, kuinka monta makuuhuonetta kyseisiin neliöihin saadaan mukavasti mahdutettua. Vaikka avarat loft-tyyppiset asunnot ovat trendikkäitä, ihmiset haluavat yleensä makuutilat erilleen muusta asunnosta, ja tämän päivän lapsilla on myös jokaisella omat huoneet. Nykyään on tavallista, että mikäli asunnon pohja antaa myöten, muutetaan esimerkiksi yhden huoneen ja keittiön (1h+k) asunto kahden huoneen ja avokeittiön (2h+avok) asunnoksi. Tässä tapauksessa keittiö siirretään olohuoneeseen avokeittiöksi, ja entisestä keittiöstä tehdään makuuhuone. Vaikka kahdella asunnolla olisi sama neliömäärä, mutta toinen on 1h+k ja toinen 2h+avokeittiö, maksetaan kaksiosta yleensä enemmän. Asunnon pohjaratkaisu ja kuinka neliöt on käytetty, vaikuttaa siihen, tuntuuko asunto neliöitään tilavammalta vai ahtaalta. Myös huonekorkeus vaikuttaa merkittävästi tilantuntuun.

Taloyhtiön kunto, hoitovastikkeen suuruus ja talon rakennusvuosi vaikuttavat kaikki hintaan. Jos taloyhtiö on hyvin hoidettu, ei kaikkia remontteja varten välttämättä tarvitse nostaa lainaa. Tietyillä vuosikymmenillä rakennetuissa taloissa on myös omat riskirakennetyyppinsä, jotka voivat vaikuttaa haluttavuuteen. Yksittäisistä remonteista eniten vaikuttaa se, onko putkiremontti tehty hiljattain, tai onko se kenties lähitulevaisuudessa tulossa. Muut suuremmat remontit ovat julkisivuremontti sekä kattoremontti. Putkiremontin osuutta yhtiölainasta harvoin saa täysimääräisenä takaisin jälkeenpäin, joten teoriassa kun myydään kahta identtistä asuntoa, jossa toisessa on putkiremontti tulossa, eikä yhtiölainaa vielä ole nostettu, ja toisessa putremontti on valmistunut ja yhtiölainaosuus lisätään velattomaan hintaan kauppahinnan päälle, niin remontoimattomana myytävä asunto on kysytympi. Niin sanotusti omiaan ei välttämättä remontin jälkeen saa täysimääräisesti takaisin.

Asunnon kuntoluokitus vaikuttaa hintaan olennaisesti. Uudella tarkoitetaan oikeasti uutta. Seuraava kuntoluokitusluokka on hyvä, joka tarkoittaa, että asunto on joko hyvin uudehko ja vähän käytetty, tai sitten vastikään kokonaan remontoitu: pinnat eivät ole kuluneet eikä remonttitarvetta ole näkyvissä. Tämän jälkeen ja suurin osa käytettynä myydyistä asunnoista kuuluu kuntoluokitusluokkaan tyydyttävä: asunto ei ole uudenveroinen mutta tyydyttää tarpeet sellaisenaan. Välttävä puolestaan tarkoittaa, että kunto välttää periaatteessa tarpeet, mutta luultavasti valtaosa haluaa tehdä remonttia, koska pinnat ovat kuluneet.

Tietysti silläkin on vaikutusta, kuinka ja minkälaisilla materiaaleilla asunto on remontoitu, mutta taas remonttia ei kannata varsinaisesti myyntiä varten alkaa kovin kalliilla materiaaleilla toteuttamaan, sillä näistäkään harvemmin saa täysin omiaan takaisin. Eivätkä remonttimateriaalit välttämättä ole kaikkien ostajaehdokkaiden mieleen. Edullisin ja paras tapa stailata ennen myynnin aloittamista on maalata seiniin uusi, freesi valkoinen pinta, ja pestä ikkunat, lattiat sekä pyyhkiä pölyt nurkista.


Myyjän opas

 

Asunnon arviointi

 

Toimeksiantosopimus

 

Asiakirjat, asunto-osake

 

Asiakirjat, omakotitalo ja kiinteistö